Kaamoksen kasvatti

Jotenkin tuntuu, että sekä kaikki kivoimmat että kauheimmat asiat tapahtuu aina kesäisin.

Usein kuitenkin saan ihan itse itseni pettymään, kun odotukset ja suunnitelmat kipuaa ihan uusiin sfääreihin lumien sulaessa ja sit tuun usein rytinällä alas niistä haaveiden pilvilinnoista.

Pessimisti ei pety jne., mutta ois kiva yks vuodenaika pyhittää ihan puhtaalle, luonnonlapsimaiselle optimismille ja kietoa kukkaseppeleitä keskiyön auringossa, niin ettei tarvis koko ajan odottaa ja ahdistua milloin se aurinko taas painuu mailleen.

Oon kai liian vaativa kesäihminen. Tai liian intohimoinen sen suhteen. No, melkein sama asia. idk.

Osaan hienosti ajottaa nää viime tippaan ku pitäs lähtee jonnekki, tällä kertaa juhlimaan mm. tätä juttua

Ja tiiän että nyt on eessä kauhee asuntorumba, muuttokriisi, loppusiivous, opintotukiviidakko ja opintolainapohdinnat, läksiäiset, itkut ja identiteettikriisit mutta just nyt aion vaan fiilistellä sitä että pystyin saavuttamaan sen mitä halusin. Hyvä mie!

 
lopu jo

yhyy yhyy kärsivä taiteilijasielu-stereotypia on taas palannut mustan ja harmaan eri sävyissä

epämääräinen matkapäivis viime viikon jk-oulu- pääsykoerundilta

parasta oli aito leivinuuni, nurmikolla lepäävä sorsa, lämmin hiekka ja oulun hajanainen lähiöinfrastruktuuri. onneksi osaan improvisoida runoanalyysin lopun aika kiitettäväksi kokonaisuudeksi ja tulkita Google mapsia ainakin jotenkuten (?), kirjoitin äikästä E:n ja vain kaksi tomaattia oli homehtunut poissaollessani. oikein mainio seikkailuretki, näitä lisää.