All by mysealf

 

hylyketä

 

vautsivau! jumpe! kikkeliskuu! melkein kokonaan englanninkielinen postaus! onpas kansainvälinen olo!

oon varmaan kolme kertaa piirtäny sarjismuotoisia kuulumisia kesän ajalta ja oon halunnu piirtää muutenki hirveästi mutta en ees uskalla aatella kynän nostamista kun inho omista raapustuksista pukkaa jo päälle. äh.

tekstimuodossa nyt kuitenkin koska oon tylsä ja väsynyt ja valmis pakenemaan Alpeille viljelemään mandariineja: oon nauranut paljon ja innostunut hirveesti paitojen printtaamisesta ja juossut koirien mukana ja paijannut niitä niin että karvat pölisee mun uudelle paidalle jossa lukee ihan paikkaansapitävästi ”I only date feminists” mutta jota on silti jostain selittämättömästä syystä kuumottavaa pitää yllä junassa kun konduktööri tulee kysymään lippua ja keski-ikäiset miehet kulkee käytävällä ohi. enkä tiedä onko kovin femismin arvojen mukaista ostaa parin euron halpispaita vaateliikkeestä, joka käyttää usein naispuolisiin työntekijöihin kohdistuvaa riistotyövoimaa, sitä samaa jonka käskemänä joku onneton on loihtinut minun ylleni paidan jolla levittää tätä feminismin ilosanomaa. kotoa lähdettyäni minulla oli mukana kiva paita jota en tiedä pystynkö pitämään päällä, lukemattomia kirjoja ja kymmenen vuotta liian myöhään lausuttuja anteeksipyyntöjä.

oon käyny uimassa, koittanut pitää pään pinnalla enkä oo vielä hukkunut. kirjaimellisesti ja symbolisesti, koska siltä tää eläminen turhan usein tuntuu. hengitän yhä, en ole vielä hukkunut.

 

Foucault auta, pidä kurissa

 

asdsdd binaryfucker brainzzzz fukoo mitvitperkeleeeeeyritän

 

pieniä frustraatioita vanhempia kohtaan? kellä, minullako?

äääh ärsyttää kuinka nuo tekstit (joista oon muutenki käyny pientä eksistentiaalista kriisiä koska inhoan mun käsialaa mutta toisaalta myös tietokonefontti on rasittavaa tehä ja näyttää niin kliiniseltä…) on niin kärpäsenkakan kokosia, toivottavasti saatte selvää. ehkä vielä joskus opin kirjottamaan isommin ja saamaan elämäni suhteellisen stabiiliksi elää. vielä joskus.

 

Fakta minusta 2: Raha

 

kapitalismin-orja

 

päätin jatkaa tätä juttusarjaa ja ehkä kynnys tehä näitä faktajuttuja on jatkossa vähän helpompaa kun ei tarvi alkaa minkään superpitkän postauksen ähertämiseen mihin oon aiemmin asennoitunu.

♥eli tulossa säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin ilmestyvää nippelipippelitietoa minusta♥

 

Ystävänpäivän ajatuksia

 

kadonneetkolmesanaa

 

Olen jo pitkään halunnut tehdä merkinnän rakkaudesta. Siitä mitä se monelle on, siitä mitä se on toisille ollut. Siitä mitä se ei joillekin ole.

Rakkaus kuvataan usein pehmeänä turvasatamana, jonne omat tunteet voi pehmeästi kuljettaa. Mutta jos tuo satama on tuhottu tai sitä ei koskaan ollutkaan, muuttuu se nopeasti vaaralliseksi ja kivikkoiseksi karikoksi. Moni vene, jonka piti kestää väkevimmätkin tuulet ja kolhut, onkin uponnut sen rosoisiin kallioihin ja hajonnut pirstaileiksi sen mustaan syvyyteen. Sen jälkeen yksikään alus ei ole tarpeeksi tukeva lipuakseen matkaan. Eikä kukaan tahdo olla se epäonninen kapteeni, joka johdattaisi toisen aluksen sille tyvenelle, jonka on omin silmin nähnyt yltyvän kaiken nielaisevaksi myrskyksi.

On helppo verhoutua kyynisyyden kaapuun ja kääntää selkänsä kaikille niille, jotka tuota satamaa vielä etsivät. Koska jokainen vesille nouseva on tietämättään matkalla kohti tuhoaan. Koska jokainen aalto muistuttaa siitä kaaoksesta, josta itse on vaivoin selvinnyt. Koska jokainen perille asti päässyt purjehti kauemmas kuin minä.

Haluaisin löytää jotain, jonka loppua ei tarvitsisi odottaa.
Haluaisin oppia, miten luottaa enemmän kuin pelätä.
Haluaisin tietää, onko minussa vielä jotain, joka ei pelkää tulevansa rikotuksi. Joka uskaltaisi vielä astua veneeseen.